Työnantajan määräyksestä tehtaan piirin ulkopuolella tehtävästä matkatyöstä maksetaan tarpeelliset matkakustannukset, matkustamisajalta palkkaryhmän mukainen aikapalkka korotettuna 15 %:lla siltä osin kuin matka on säännöllisen työajan aikana, sekä päiväraha valtion virkaehtosopimuksen kotimaan päivärahan suuruisena. Korvausta ja säännöllisen työajan palkkaa maksetaan yhteensä enintään 16 tunnilta vuorokaudessa, sunnuntai- tai juhlapäivänä ei tule sunnuntaityökorotusta, ja makuupaikan ollessa järjestetty klo 21–7 ei korvausta makseta.